Suomalaisia klassikoita
audiobook
(0)
Helsinkiin
by Juhani Aho
read by Juha Uutela
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Helsinkiin kertoo ylioppilas Antti Ljungbergin matkasta Kuopiosta pääkaupunkiimme opiskelemaan. Nuori Antti huumaantuu uudenlaisesta vapaudestaan ja aikamiehen roolista. Alkumatka taitetaan sisävesilaivalla Lappeenrantaan, josta jatketaan määränpäähän junalla. Antin matkaseurana on papiksi opiskeleva Pekka.Antti ja Pekka muodostavat mielenkiintoisen vastaparin. Pekka alkaa heti laivalle päästyään tunnollisesti opiskella, kun taas Antti keskittyy pröystäilyyn ja lyöttäytyy hauskaa pitävien joukkoon.Romaani kuvailee 1800-luvun lopun maailmankuvaa ja käsityksiä siitä, mikä on soveliasta ja mikä ei. Esimerkiksi, kun Antti juo itsensä humalaan, voi pahoin ja haluaa humalapäissään suudella buffettitarjoilijaa, hän ajattelee tulleensa juopoksi, rentuksi ja epäsiveelliseksi eläjäksi, josta ei ole kuin haittaa ja häpeää suvulleen.-
audiobook
(0)
Rautatie
by Juhani Aho
read by Juha Uutela
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Arjen kuviot särkyvät, kun Matti kuulee talvella pappilan pehtorilta rautatiestä uudesta keksinnöstä. Liisa käy pappilassa ja ruustinna kertoo lisää rautatiestä.Juhannuksen aikana Matti ja Liisa taivaltavat jalan Lapinlahdelle, he puhuvat kirkossa käynnistä mutta he saapuvat rautatieasemalle, missä Ville ohjaa heidät asemalle ja ostamaan lipun. Matti ja Liisa saavat ihmeteltävää rautatiestä, asemasta, lennätinpylväistä, morsetuksesta ja viimein junamatkasta, joka päättyy huonosti. Matille tarjotaan ryyppyjä, eivätkä he astu oikealla asemalla pois. Kävellessään takaisin harmi tekee pariskunnan hiljaiseksi. Kotiin tullessa ei rautatiestä enää puhuta.-
audiobook
(0)
Seitsemän veljestä
by Aleksis Kivi
read by Sami Lalou
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Seitsemän veljestä on Aleksis Kiven (1834–1872) pääteos, rakastettu romaani Jukolan veljesten vaiheista. Kirjan päähenkilöitä ovat veljekset Aapo, Eero, Juhani, Lauri, Simeoni, Timo ja Tuomas. Monessa asiassa ympäröivän yhteisön kanssa vastakkain joutuvien veljesten tielle osuu monia vastoinkäymisiä, mutta vaikeuksista huolimatta heidän keskinäiset siteensä pitävät. Suomenkielisen kirjallisuuden kivijalka syntyi Aleksis Kiven käsissä, ja veljesten luonteista nykysuomalaisetkin löytävät juurensa. Kirjasta on tehty elokuvia ja sitä esitetään säännöllisin väliajoin suomalaisissa teattereissa.-
audiobook
(0)
Avonainen lipas, ajatelmia
by Maria Jotuni
read by Ritva-Liisa Elivuo
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Maria Jotunin "Aforismeja – Avonainen lipas" sisältää rakastetun kirjailijan ajatuksia elämästä, onnellisuudesta ja rakkaudesta. Jotunin aforismit kannustavat itsetuntemukseen; ne ovat oivaltavuudessaan sopivaa luettavaa myös tämän päivän suomalaiselle. Teos on julkaistu alun perin vuonna 1929.
"Käsittele itseäsi niinkuin kasvattaja lasta, kehoittaen, luottaen, lohduttaen, rehellisesti arvostellen ja tarpeen tullen kurittaen. Ja muista aina päämäärä, jota kohti kuljet. Jos ihminen tuntisi paremmin itsensä, pystyisi hän paremmin kasvattamaan lastansa."
audiobook
(0)
Arkielämää
by Maria Jotuni
read by Erja Manto
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Arkielämää on yhdenpäivänromaani. Maankiertäjä pappi Nyman saapuu Koppelmäen tilalle, mutta hän ei ole päähenkilö. Pääosassa on tilan yhteisö: vanha isäntä, talon tytär Loviisa, piiat Annastiina ja Eveliina, rengit Jussi ja Jahvetti, loisvaimo Liena lapsineen, Hullu-Kalle ja suutari Filemon. Kovin paljon ei tapahdu. Koppelmäessä on menossa heinätyöt, Loviisa leipoo leipää ja keittää kahvia. Heinäntekijät tulevat syömään. Jutustellaan. Näennäisen tapahtumattomuuden alla on paljon asiaa ihmisen elämästä. On muutakin, mutta varsinkin käyvät selväksi naisten rajalliset mahdollisuudet.-
audiobook
(0)
Papin tytär
by Juhani Aho
read by Mona Kortelampi
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Juhani Ahon psykologinen mestariteos 1800-luvun naisen roolin ahtaudesta ja vaihtoehtojen vähyydestä.
Maalaispappilan tytär Elli on vilkas ja haaveiluun taipuvainen lapsi, josta äiti ja isä haluavat kasvattaa kiltin ja mukautuvaisen tytön. Ellin maailma alkaa avartua, kun hän pääsee kaupunkiin kouluun. Lukujen loputtua odottaa kuitenkin paluu pappilaan ikääntyvien vanhempien luokse.
Eräänä kesänä pappilaan saapuu maisteri, josta on määrä tulla pappilan uusi isäntä. Maisteri kosii Elliä, mutta saa hylkäävän vastauksen. Elli rakastuukin maisterin ystävään, vapaasta elämästä pitävään Olavi Kalmiin. Ellin haaveet rakkausavioliitosta eivät kuitenkaan käy yksiin pappi-isän suunnitelmien kanssa.
Papin tytär (1885) on suomalaisen realismin merkkiteos, joka kuvaa aikansa nuoren naisen subjektiivista kokemusta tarkasti ja kaunistelematta. Ahon upea kerronta puhaltaa hengen kaikkiin kirjan hahmoihin. Ellin tarina jatkuu Ahon romaanissa Papin rouva.
audiobook
(0)
Juha
by Juhani Aho
read by Ritva-Liisa Elivuo
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Juha on tilallinen, joka on kasvattanut orvoksi jäänyttä Marjaa lapsesta asti. Juha on ottanut Marjan vaimokseen, mutta Marja kaipaa jonnekin muualle. Kun taloon saapuu kauppias ja naistenmies Shemeikka, saa hän Marjan pauloihinsa. Marja lähtee Shemeikan matkaan, mutta joutuu pettymään karvaasti. Hänen on paettava, mutta myös palattava Juhan kanssa hakemaan Shemeikan ja Marjan yhteinen lapsi. Mitä tapahtuu, kun Juha ja Shemeikka kohtaavat jälleen?Ahon romaani on traaginen rakkaustarina, jonka hiljainen sankari on sen päähenkilö Juha. Leevi Madetoja ja Oskari Merikanto sävelsivät romaanin pohjalta oopperan. Teoksesta on myös tehty useita elokuvia.-
audiobook
(0)
Tyttö Ruusutarhassa
by Maria Jotuni
read by Ritva-Liisa Elivuo
Part of the Suomalaisia klassikoita series
Hedvig haluaa tavata sisarensa vuosien välirikon jälkeen. Sisar on aikoinaan avioitunut Hedvigin rakastaman miehen kanssa ja samalla keplotellut perheen kotitalon itselleen. Kuolinvuoteellaan Hedvig kohtaa ahneen ja elinvoimaisen sisaren, vaikka on itse köyhä ja katkeroitunut. Kokoelman nimikkonovelli "Tyttö ruusutarhassa" on tarina kahden sisaren välisestä sovituksesta mutta myös katkeruudesta ja elämän kurjuudesta.Maria Jotunin novellikokoelmassa naisia kuvataan eri ikäisinä, erityyppisinä ja eri elämänvaiheissaan. Kiihkeäksi ja intensiiviseksi luonnehditussa teoksessa maailmaa tarkastellaan erilaisten naisten silmin. -
Showing 1 to 8 of 8 results